Dokumentaarinen hääkuvaus

Dokumentaarinen hääkuvaus on hieno muisto hääpäivästä. Koen, että hääkuvaajan tärkein tehtävä on rakentaa päivästä hääparin näköinen tarina, jota katsellessa koetut tunteet ja tilanteet muistuvat mieleen vielä vuosia myöhemmin. Sen vuoksi suosittelenkin ottamaan kuvaajan mukaan koko päivän ajaksi aina aamuvalmisteluista illan bileisiin. 

Dokumentaariseen hääkuvaukseen kuuluu suunnittelupalaveri, jossa tutustutaan ja tehdään sopimus. Tutustuminen on tärkeää molemmin puolin ja sen vuoksi ensimmäiseen tapaamiseen kannattaakin varata aikaa 1-2h. Järjestän ensimmäisen tapaamisen usein kahvilassa, mutta tulen mielelläni myös asiakkaan kotiin jos minut sinne kutsutaan.

Hääpäivänä kuljen kamerani kanssa mukana tallentaen tapahtumat ja tunnelmat mahdollisimman monipuolisesti. Potrettikuvat otan asiakkaan toiveen mukaisesti joko ennen vihkimistä tai vihkimisen jälkeen ja niihin suosittelen varaamaan aikaa 1,5h. Potrettikuvaus on mahdollista järjestää myös toisena päivänä esimerkiksi koekampauksen yhteydessä. Kuvat toimitan muistitikulla ja asiakas saa niihin täydet teettämisoikeudet, lisäksi avaan asiakkaan käyttöön salasanasuojatun vierasgallerian.

Dokumentaarinen hääkuvaus alk. 2300€


Perhekuvaus

Kuvaan perheitä miljöössä sekä kotistudiollani Pirkanmaalla. Halutessanne lähden toki myös kauemmas.

Perhekuvaukset ovat kahden pienen tytön äitinä lähellä sydäntäni. Lapsuus on niin taianomaista aikaa sekä lapsille itselleen että sitä seuraaville vanhemmille. On ihanaa saada kuvata lasten seikkailuja heinikossa, vanhemman poskelle annettuja suukkoja ja koko perheen iloa joka syntyy yhdessä touhuamisesta.

Kuvaustyyliini kuuluu ohjata paljon, mutta antaa tilaa myös luonnollisille tunteille ja tapahtumille. Perhekuvauksissa edetään aina lasten ehdoilla.

Perhekuvaus alk. 400€


Pariskuntakuvaus 

Valokuvaajan työssä hienointa on saada olla ikuistamassa välittämistä ja rakkautta. Oli syy mikä tahansa - kihlaus, vuosipäivä, odotus tms. - minut voi pyytää mukaan tallentamaan siitä tarinan. Dokumentaarisuus näkyy kuvaustyylissäni vahvasti ja myös parisuhdekuvauksessa pyrin tallentamaan todellisia tunteita ja hetkiä. 

Pariskuntakuvaus  alk. 400€